"Minä kyllä pidän ihmisistä ja siitä että he pitävät minusta, mutta sydäntäni minä pidän siellä minne Jumala sen laittoi - sisäpuolella."

F. Scott Fitzgerald

"My mother always said, 'You're painting a masterpiece, make sure to hide the brush strokes.'"

"Pappa ilmestyi keittiön ovelle.
- Mitä salaisuuksia te täällä kuiskitte? Ja jätätte minut yksin. Ja mitä sinä höpereksit, että aika muka parantaa haavat? Kuulet jostakin jotain typerää ja alat toistaa sitä kuin papukaija. Ei aika paranna haavoja, se syventää niitä..."

Dubravka Ugrešić

Mä lasken päiviä lähtöön, siihen pelastukseen, joka koittaa, kun astuu laivaan ja tietää. Alle kymmenen päivää enää, täytyy muistaa.

Mulla on sopimus itseni kanssa. Se raukeaa 22. heinäkuuta tänä vuonna ja on sen jälkeen voimassa toistaiseksi, jos niin sovitaan.

Vanhat projektit on ehkä olleet hautautuneina jo pitkään, mutta nyt myös se kirottu menneiden päivien hauta-arkku on täynnä.

Olkoot niin, että tämä vihko alkoi ahdistuksesta ja jatkui ahdistukseen. Olkoot niin, että lopulta ahdisti kantaa tätä kaikkea aina mukana salkussa. Sivut on nyt loppuneet, ja päätän Hemingwayn sanoihin:
"'And what do you want?'
'To write as good as I can and learn as I go along. At the same time I have my life which I enjoy and which is a damned good life.'"

Maaliskuussa kirjoitin silloiseen projektivihkooni (erinäisistä syistä mun projektit on loppuneet, vihkossa olisi vielä tilaa):

"Onpa tässä nyt ollut lyhyessä ajassa paljon, josta kai pitäisi kirjoittaa. Mutta en mä halua vatvoa asioita, jotka on menneitä ja joille en mitään enää voi ja joiden miettiminen vain saa mut voimaan pahoin. Kun mä todella koitan keskittyä tähän hetkeen ja siihen, että oon oikeasti nyt aika onnellinen.

----

Luin täältä vihkosta vanhoja juttuja. Ja niin. On ollut jotenkin käsittämättömän huono olla silloin ja muistan kyllä ne tunteet. Inhottavimmalta tuntuu silti nyt ehkä ne sen aikaiset yritykset etsiä sitä hopeareunusta pilvistä. Että miten sitä voikaan ihminen olla niin tyhmä. Ja eniten olen kuitenkin syyttänyt itseäni.

----

En mä tiedä. Ehkä mun vaan kerrankin olis järkevintä kohdistaa tää vihani ja voimani ruumiiseen ja sillä tavalla näyttää, että mä saatana pystyn, pystyn mihin vaan."

En mä haluaisi nytkään vatvoa, enkä mä haluaisi sitä enkä mä haluaisi tätä. Mä haluaisin tuon viimeisen kappaleen. Mä haluaisin sen kuvan, joka makaa mun valokuvakansioideni päällä. Mä haluaisin yöt kahvin voimalla ja paperia mun edessäni. Mä haluaisin sanat, jotka vie mua eteenpäin. Mä haluaisin kirjoittaa unohtaakseni - en ajatellakseni.

Anna satu
joka ei
pääty
Anna harha
joka
kestää
Anna ikuinen humala

Sillä minä en halua todellisuutta
en aitoja tunteita
enkä viisautta

Minä haluan tanssia aamuun asti
Aamuun joka ei koskaan koita

Tekisi mieli lähteä, mutta minnekään ei voi mennä. Mä kuljen eteenpäin, eteenpäin, aina eteenpäin. Pitäisi päästä taas kulkemaan - eteenpäin. Tekisi mieli nousta junaan, antaa sen viedä eteenpäin, mutta sitten se tulee perille ja mulla on taas ajatukset. Ja mitä sen on väliä, kun askeleet ei auta.